31. elokuuta 2010

Ruoka, lepo ja liikenne

Heips!

Pahoittelen blogipäivitysteni harvaa ilmestymistä! On vaan ollu niin paljon kaikenlaista tekemistä, että ei oo kauheesti tullu oltua noin vaan koneella. Tällä kertaa, samalla kun jatkan tarinaani siitä, mitä oon tehny, voisin kertoo muutamista perusjutuista täältä Singaporesta, joista on tullu kyselyjä. Nimittäin kodistani, syömisestä ja liikkumisesta paikasta toiseen. Aloitetaan viimeisestä, sillä se on osaks oleellinen asia "tarinan" jatkon ymmärtämiseksi.


Millä mennään?

Yleisesti ottaen teillä näkyy lähinnä autoja, busseja ja takseja. Skoottereitakin on vähän, ei siis todellakaan Taiwanin mittakaavassa. Julkinen liikenne Singaporessa on mun mielestä suht toimivaa. Etenkin metro eli MRT on mainio juttu, koska ne tulee aina viiden minuutin välein, ja niillä pääsee kätevästi kulkemaan melkeinpä kaikkialle. Harmi ettei ihan meidän yliopistolle kuitenkaan. Bussireitit onki sitte hieman epäselvempiä, ja tiiän vaan bussien numerot, joilla pääsen kouluun. Muualle mennessäni käytän aina MRT:ta, tai taksia jos en tiiä minne pitää mennä.

Busseissa on myös se huono puoli, että täällä ei oo missään niitten aikatauluja, vaan pysäkeillä lukee vaan kuinka usein ne kulkee ja millä aikavälillä. Mut sekään ei kauheesti auta, useimmissa lukee tyyliin 5-15 min. Joten joskus busseja joutuu odottaa aika kauan.

Hinnat on edullisia, esim. n. 6km bussimatka maksaa 0,80 SGD, eli noin 50 eurosenttiä. Ja busseissa ja MRTssa käy sama matkakortti, jolle voi ladata rahaa, mikä on tosi käytevää. Tää EZ-link kortti käy itseasiassa moneen muuhunki tarkotukseen, esim koulussa tulostamisen maksamiseen. Taksitki on tosi halpoja, joten jos ollaan tulossa illalla myöhään kaupungista kotiin, ni ei tartte stressata että ehtiikö vikaan metroon (joka lähtee jo ennen kahtatoista). Jos taksissa on neljä ihmistä, niin päästään keskustasta kotiin noin 3 dollarilla eli 1,8 eurolla per nenä. Se on kuitenki joku 12 km matka.

Kun haluun mennä kouluun, voin joko mennä bussilla tai ottaa MRT:n ja sitte bussin. Mutta tää kestää tuurista ja liikenteestä riippuen noin 30-45 min. Toinen, halvempi ja nopeempi vaihtoehto on mennä ilmasella shuttle bussilla, joka kulkee täältä meidän hostellilta kampukselle puolen tunnin välein. Koulubussi, jee! :) Sillä matka kestää liikenteestä riippuen vaan n. 15-20 min. Huono puoli on se, että busseja kulkee aamulla 7:30-10:00, minkä jälkeen seuraava bussi kampukselle menee vasta 6:45 illalla, mikä tarkottaa, että myös kampukselta kotiin eka bussi lähtee vasta illalla 6:30! Ne siis todella olettaa, että me ollaan koulussa koko päivä! Viimenen bussi takas kotiin lähtee kympiltä illalla.

Myös kampuksen sisällä kulkee ilmaisia shuttle busseja, jotka kiertää kampusta jatkuvasti. Tää tuntu aika ihmeelliseltä, ku tästä ekan kerran luin ennen tänne tuloa, mutta syy siihen on, että NUS:n kampusalue on oikeesti valtava! Ja jos sattuu seuraava luento olemaan toisessa, kauempana olevassa tiedekunnan rakennuksessa, niin he haluu varmistaa että oppilaat ehtii tauon aikana eli 10 minuutissa seuraavalle luennolle. Jos sataa, tai on tosi kuuma, niin onhan ne aika käteviä. Mulla itellä on tunteja vaan Engineering -ja Arts and Social Sciences -tiedekunnissa, jotka on onneks ihan lähellä toisiaan.

Oikeastaan suurin osa tiedekunnista on lähellä toisiaan kampuksen länsiosassa, ja näistä eristäyneenä on Science-, Dentistry- ja Medicin- tiedekunnat yliopistollisen sairaalan lähettyvillä kampuksen itäosassa. Myös jotkut kampuksen asuntolat on aika kaukana tiedekuntien rakennuksista.

Kaksi pientä elefanttia marssi näin...

Mihin jäätiinkään... Noniin, eka päivä siis jatkui vaihtareihin tutustumisen merkeissä. Illalla ois ollu sellanen Bits&Bites ilta, mutta koska mielummin menin ostamaan tyynyä sillä aikaa, olin paikalla vasta ku se oli just loppumassa. Jäi durianit maistamatta :P Joka tapauksessa, aamun infotilaisuudessa Rebecca ja Leong oli mainostaneet, että sen jälkeen kaikki Prince George's Placen eteen (yks kampuksen asuntoloista), niin saataisiin kuulla päätähuimaavia baarietuja mahdolistavista Privilege cardseista ja jatkettaisiin sieltä viettämään iltaa.

Kun saavuin Bits&Bites:in tapahtumapaikalle, muut vaihtarit oli jo ilmeisesti lähteny, enkä tienny yhtään missä tää asuntola (PGP) oli. Onneks huomasin yhen porukan ulkomaalaisia, ja kun menin kysymään, selvis et heistä yks tyttö oli menossa sinne. Se sano, että se tietää suunnilleen, missä PGP on. Lähdettiin siis kävelemään, koska ei vielä tiedetty, mitä ihme reittiä shuttle bussit kulkee ja että kulkeeko ne niin myöhään ollenkaan. Itseasiassa koko kampusalue tuntu koko ekan viikon tosi sekavalta.

Siinä sitte juteltiin, että ihan yliarvostettuja nää shuttle bussit on muutenkin. Aamun kampuksella poukkoulun perusteella todettiin, että ihan hyvin vois kävellä monet matkat, mitä paikalliset kulkee bussilla, ja ne tuskin kestää kävellen yli 10 minuuttia.

Niin no... kaikkea emme selvästikkään tienneet vielä. Matkalla törmättiin toiseen ryhmään vaihtareita, jotka oli etsimässä samaa paikkaa. Yhessä sitten käveltiin, jotain aivan ihme reittejä, tietämättä (ainakaan minä) missä oltiin karttaan nähden. Ja käveltiin ja käveltiin... Lopulta kun päästiin perille, oltiin kävelty ainakin puol tuntia ja muut oli just lähteny eteenpäin! Eih! Jälkeenpäin oon menny saman matkan bussilla, kesti ainakin vartin silläki, eli ei ne shuttle bussit ollukaan niin yliarvostettuja!

Saatiin puhelimella kuitenki jonkinlaisia ohjeita siitä, miten päästä West Cost Parkiin eli puistoon, jonne kaikki muut oli jo matkalla. Ensin kävellen bussipysäkille. Matkalla nähtiin iso ryhmä vaihtareita, jotka myös matkalla puistoon. Välillä mentiin varmaa kaks pysäkkiä bussilla ja taas käveltiin. Ja taas tavattiin lisää vaihtareita! Koko matka oli yhtä sähellystä, ku kukaan ei oikeestaan tienny minne mennään ja kuinka pitkä matka sinne oli!!! Mutta ei luovutettu (paitsi jotkut) ja jollain ilveellä vihdoin ja viimein, varmaan tunnin matkan jälkeen päästiin perille! JES!

Loppujen lopuksi meitä oli varmaan 30 vaihtarin ryhmä, ja lisää tuli puistoon koko ajan. Sitten ei muuta ku hengattiin ja syötiin-juotiin. Tutustuin ekan illan aikana niiiiin moneen vaihtariin, huhhuh! Sain lopulta muutaman tyypin kanssani jakamaan taksin takas Commonwealthiin, eli meidän asuntolalle.

Kello oli siinä vaiheessa kolme yöllä, kun pääsin nukkumaan. Olipa pitkä ja tehokas päivä!


Oma sänky kullan kallis!

Seuraavana päivänä nukuin pitkään väsymystäni ja jetlagiani pois. Heräsin varmaan neljältä päivällä, joten enpä oikeestaan muuta tehny ku menin illalla juhlimaan. :D Sunnuntaina oliki sitte shoppailupäivä parin vaihtarin kanssa.Pääsin mm. testaamaan viime vuonna Taiwanissa oppimiani tinkimistaitoja kiinaksi. Hyvin meni, sain kuulokkeet ja webbikameran 20% halvemmalla. :) Päätin puolen myös vuoden tauon jälkeen alottaa taas liikkumisen, joten ostin uudet lenkkarit, ja ostettiin kaikki sulkkismailat, jotta päästäs pelaamaan. Ja maanantaina mentiiki sitte toisen kaverin kanssa jo katsastamaan yliopiston kuntosali ja muita liikuntatiloja. Niistä voin kertoo myöhemmin.

Mutta nyt kiinnostaa varmaan, minkälaisessa paikassa sitten nukuin, kun kerta ekana yönä 13 tuntia unten mailla viihdyin. Muutama kuva kertonee tästä hyvin.

My block

Tähän hostelliin, tai mikskä haluu kutsua, kuuluu monta blockia, tässä mun talo eli blocki. Mun huoneen ikkuna on ylin, vasemmalla reunimmainen.


Mun huone



















Tossa siis mun puolisko huoneesta, jaan sen yhen puolalaisen tytön kanssa. Sen kaappi näkyy tossa mun kaapin vieressä ja sen pöytä tossa mun pöydän vieressä, eli kuten huomaatte, huone on aika pieni.

Meidän asunnossa on kaks makuuhuonetta, yhteinen keittiö, olohuone ja vessa/kylppäri. Yhteensä siis asukkaita on 4, toisessa huoneessa asuu tytöt Sveitsistä ja Italiasta (saksankielisestä pohjoisosasta). Kaikki mun kämppikset on tosi mukavia ja niitten kanssa on kiva asua.


Vielä näkymä pihalle olohuoneen ikkunasta. Tykkään siitä, että meijän pihalla on puita, eikä oo semmonen betoniviidakko.

Näkymä vasemmalle...

...ja oikealle.



Tää on kiva paikka asua myös mm. sen takia, että täällä asuu niin paljon muita vaihtareita, joten kaverit asuu lähellä. Joko samassa talossa tai muutaman blokin päässä. Siten onn helppo suunnitella jonneki menoa, ja jos tulee takasi myöhään, taksin jakajia löytyy aina. Ja on illalla on helppo mennä kavereitten kanssa syömään läheisiin food courteihin. Siitä puheen ollen...





Ruokaa!

Lupasin viimeeks kertoo siitä, mikä on food court tai hawker. Ite en vielä tiiä, mikä on näitten kahen sanan ero, mutta molemmat on täällä erittäin yleisiä ruokapaikkoja, joita näkyy lähes kaikkialla. Niissä on siis yleensä keskellä paljon pöytiä ja niitten ympärillä on paljon kojuja, joista voi tilata ruokaa ja juomaa. 

The Deck
Tuossa kuva NUS:n Arts&Social Scienses tiedekunnan kanttiinista, jota myös The Deckiksi kutsutaan. Oikeestaan tossa on vaan osa siitä. Mutta tuohon tyyliin food courteissa / hawkereissa on erilaisia ruokavaihtoehtoja: Muslim, Noodle, Chinese cooked food, Fish ball soup, Indonesian, Claypot seefood soup, Japanese, Vegetarian... tässä muutamia nimiä mitä oon nähny.

Hinnat food courteissa on yleensä tosi edullisia, ja koulun kanttiineissa vielä edullisempia. Yli 5 dollarin ruokia en enää mielellään osta, ellei olla ihan ravintolassa. Yleisin koulussa syömäni ruoka on tosta Chinese cooked food -kojusta, ja maksaa 2,20 SGD, joka on siis n.1,3€. Siitä saapi valita mikä näyttää hyvältä ja tuon hintanen ateria on muotoa riisiä+ 1 meat/seafood + 2 vegetables. Hyvää on! Oon aina tykänny myös kaikesta intialaisesta ruuasta, mitä oon syöny, mut koska en tiiä mikä on minkäki nimistä, niin en oo syöny sitä niin paljon. Nyt oon pikkuhiljaa opetellu syömään myös sitä. Tofu kojuun en edelleenkään oo menny... :P



1 kommentti:

  1. hei, sä oot tehnyt niin paljon muutakin, niin vaikka pieni kierros kahdesta edellisesta viikosta!

    VastaaPoista